UKKO PEKKA, UKKOPEKKA Saaristoliikenne
Nimihistoria: Turku, Hamina, "Suvetar", Ukko Pekka, Ukkopekka
s/s Ukko Pekka juhannuksen aikaan 1986-87 Naantalissa, postikortti Veikko Niskalan kokoelmat
 
-rakennettu 1938 Hietalahden telakalla Helsingissä MKH:n tarkastusalukseksi Saaristomerelle, asemapaikkanaan Turku. Sen päätehtävänä oli merenkulun turvalaitteiden kunnossapito ja huolto. Sai nimen Turku.
-35 x 7,3 x 3,66 m, - 380 hv, yli 10 s, - ottaa nykyisin 199 matkustajaa
-oli II maailmansodan aikana Merivoimien käytössä. Toimi pääasiassa kevyesti Bofors-tykillä aseistettuna saattoaluksena ja meriliikenteen valvontatehtävissä mm. Ahvenanmeren pohjoispuolella ja Saaristomerellä.
-oli sodan jälkeen jonkin aikaa Neuvostoliiton johtaman valvontakomission käytössä.
-1975 sai vanhan hiilikäyttöisen höyrykattilan tilalle öljykäyttöisen höyrykattilan merenmittausalus Nautilukselta (nykyisin m/s Nikolai II). Höyrykone on edelleenkin alkuperäinen Trippel vuodelta 1937.
-1980 myytiin Haminan Höyrylaiva Oy:lle, katsastettiin matkustajalaivaksi ja sai nimen Hamina. Ajoi risteilyjä Suomenlahdella.
-osallistui Virolahdella 1980-luvun alussa kotimaisen elokuvan tekoon Suvetar nimisenä. Nimi oli epävirallinen, mutta maalattu isolla laivan kylkeen.
-1986 myytiin Naantaliin Pentti-Oskari Kankaalle (Naantalin Höyrylaiva Oy), avoin takakansi oli katettu pressukatoksella, aloitti samana vuotena risteilyt Turku - Naantali linjalla Ukko Pekka nimisenä. Myöhemmin nimeksi tuli Ukkopekka.
-talvella 1987-88 rakennettiin Uudessakaupungissa uudet nykyiset kaksikerroksiset ravintolatilat peräkannelle.
-on tehnyt useita matkustajaristeilyjä mm. Helsinkiin, Tammisaareen, Hankoon, Uuteenkaupunkiin, Raumalle ja Maarianhaminaan. Lisäksi käynyt esittäytymässä mm. Tukholmassa ja Tallinnassa.
-on edelleenkin kesäisin Turku - Naantali reitillä ja tekee lisäksi iltaisin risteilyjä kaupungista Loistokarille.
 
-linkki Karioskari Kankaan 2008 kirjoittamaan historiikkiin 70-vuotiaasta Ukkopekasta: Historiikki
 
Alla olevat kaksi ensimmäistä kuvaa ovat yli 20 v Ukkopekan päällikkönä olleen Timo Renbergin ottamia.
     
Ukkopekka Loistokarin laiturissa,
kuvannut Timo Renberg
  Kunnon ankkuripeli,
kuvannut Timo Renberg
  Vaakahuoneen edustalla 2002,
oma kuva
  Ukkopekka Loistokarin laiturissa,
Turun Sataman Arkisto
             
         
s/s Turku sota-ajan väreissä,
Ukkopekan arkisto
  s/s Turun sota-ajan miehistöä,
Ukkopekan arkisto